top of page

KIRKONKYLÄNKOSKI

Vantaan ja Helsingin rajalla sijaitseva Kirkonkylänkoski on Keravanjoen alin koski ja kuuluu Helsingin pitäjän historialliseen kirkonkylään yhdessä 1400-luvulla rakennetun Pyhän Laurin kirkon kanssa.

 

Koskella on ollut myllytoimintaa jo vuosisatoja. Nykyisen myllyn pato on rakennettu 1840-luvulla ja korjattu viimeksi vuonna 2003. Voit tutustua alueen historiaan alueen omilla kotisivuilla

PATOA PÄIN HYPPIVÄT TAIMENET

Padon ylivirtaava vesi houkuttelee taimenia yrittämään hyppyä sen yli, siinä usein kuitenkaan onnistumatta.

Hyppivät taimenet ovat erittäin suosittu valokuvauskohde ja padon luona parveilevat valokuvaajat ovatkin syksyisin tuttu näky.

Katso viereisestä videosta vuoden 2021 tutkimuksessa kuvatut onnistuneet padon yli hyppääjät (päivitä sivu, jos video ei näy).

KALATIE

Vuonna 1988 padolle valmistui tekninen kalatie, jonka kautta kalat pääsevät padon yläpuolelle myös ilman hyppäämistä.  Sitä, mikä osuus padon yläpuolelle nousevista taimenista käyttää kalatietä, ei tiedetä. 

 

Betoninen kalatie aiottiin korvata luonnonmukaisemmalla nousuväylällä vuonna 2002, kun patomuuria kunnostettiin. Kalatien annettiin kuitenkin säilyä sellaisenaan.

 

Padon arvellaan vähintään vaikeuttavan taimenen ja lohen nousua Keravanjokeen, minkä vuoksi Vantaan kaupunki on saanut vesilainmukaisen luvan purkaa pato osittain. Töiden on tarkoitus alkaa keväällä 2024 ja valmistua syksyn 2024 aikana.

Hankkeessa vuonna 2021 toteutetussa tutkimuksessa havaittiin, että taimenet nousevat padon yläpuolelle sekä hyppäämällä, että teknisen kalatien kautta kaikissa virtaamaolosuhteissa.

_A020112.jpg
PA020006.jpg

HANKKEEN TOIMENPITEET ALUEELLA

Vuonna 2021 kalatiehen asennetaan kalalaskuri, jonka avulla padon kalatiestä nousevien taimenten määrä pyritään laskemaan. Lisäksi padon harjaa kuvaamaan asetetaan videokamera, jotta myös padon yli hyppäävät kalat pystytään laskemaan.

Lue raportti täältä.

bottom of page