top of page
Vuoden 2021 väliraportti valmistunut!

16.5.2022

Vuoden 2021 aikana laskettiin Keravanjoen alaosalla sijaitsevan Kirkonkylänkosken myllypadon ylittävien meritaimenten määriä ja tutkittiin joen yläosalla sijaitsevan Kellokosken padon kalatien toimivuutta. Tutkimusmenetelminä käytettiin Kirkonkylänkoskella kalatiehen viritettyä, infrapunatekniikkaan perustuvaa kalalaskuria, sekä ihan perinteistä valvontakameraa.

 

Kellokoskella radiotaajuudet kävivät kuumana, sillä padon alle siirrettiin 20 kappaletta radiolähettimin varustettua taimenta ja niiden edesottamuksia seuraamaan neljä radiovastaanotinta. Syksyllä taimenten kutuhormonien hyrrätessä, osa malttamattomimmista taimenista lähti seikkailemaan Keravanjoen alemmille osille ja näiden karkulaisten jäljittämiseen käytettiin jo vuosien 2008–2009 radiokala-hankkeesta tuttuja käsiantenneja ja paikannuslaitteita.

Syksy 2021 oli kiireinen ja havaintoja meritaimenten käyttäytymisestä kertyi monipuolisesti, sekä paljon. Kirkonkylänkosken myllypatoa kuvanneen kameran aineisto oli mielenkiintoista ja aineiston käsittelijöille välillä turhauttavaakin katsottavaa.  Osalle taimenista padon yli hyppääminen oli kuin meille ihmisille, kuralätäkön ohi loikkaus, toisille taas ylitsepääsemätön haaste. Jotkin taimenet kirjaimellisesti ”hakkasivat päätä seinään” kunnes luovuttivat.

Syksyn 2021 tulosten perusteella vodiaan päätellä, että molemmat Keravanjoen kalatiet toimivat, olkoonkin ne meille ihmisille luonnottoman näköisiä betonihärdellejä, niin kalojen perspektiivistä ne ovat varsin OK.
 

Toinen merkittävä havainto on se, että Keravanjokeen oikeasti nousee taimenia, jopa satapäin. Varmistetusti Kirkonkylänkosken ohitti 132 taimenta, mutta luku on todennäköisesti huomattava aliarvio, mutta karkeasti arvioiden kokonaisnousijamäärä on todennäköisesti noin 229–300 kalaa.


-”Miksi aliarvio?”
-”No lue raportti.”

 

 Lopuksi muutama knoppi tutkimusvuodelta 2021.

Kellokoski:

-Yksi taimen nousi Kellokosken teknisen kalatien ainakin kolmesti

-Kellokosken soraikoista nousee kevään 2022 uusi meritaimensukupolvi ensimmäistä kertaa yli sataan vuoteen. Syksyn sähkökalastuksesta tulee hyvin mielenkiintoinen!

Kirkonkylänkoski:
-Myös saukkoemoa saattaa kiukuttaa, jos jälkikasvu viivyttelee aamuisin (video alla).
-Koskella vierailee ainakin toisinaan safiirin värinen harvinaisuus (video alla).
-Taimenille paras tapa ylittää myllypato oli ensin kurkata padon korkeus ennen loikkaa.

Saukot lokakuun aamuna.

 

 

Kuningaskalastaja padolla syyskuussa.

 

 

 

 

 

 

 

 

bottom of page